Lähes näkymätön rihma, sitkeämpi kuin nailonsiima, hapon- ja pakkasenkestävä...
Sitä todistivat toukokuisena iltana Kerimaan Sylkyn rannalla Sanna ja Tuomas. Ohuttakin ohuempi lanka "sitoi" rannan peliverkon pylväät toisiinsa. Yhdessä kohdassa se oli pikkuisen paksumpi, aivan kuin rihman virittäjä olisi joutunut tekemään solmun. Siitä sen huomasinkin.
Havaintoni herätti aluksi epäilyjä näkökyvystäni, mutta lopulta me kaikki kolme olimme samaa mieltä: hämähäkki oli kutonut taiturimaisesti langan pylväästä toiseen tai tuuli sitonut sen kauas lähtöpisteestään. Varsinaista seittiä emme löytäneet.
Mielenkiintoista onkin, oliko kudontatyö vasta alussa eli oliko kyseessä noin seitsemän metriä pitkä aloituslanka vai ns. hälytyslanka. Ks. http://oppiminen.yle.fi/hyonteiset-muita-selkarangattomia/kuinka-hamahakinseitti-syntyy
Kukaan meistä ei ollut halukas kulkemaan tuona iltana pylväitten välistä. Limboamalla oli kuitenkin helppoa alittaa tuo noin metrin korkeudella oleva sitkeä ja käytännössä näkymätön, lanka.
Tuuliviiri, hyrrä ja lähes ikiliikkuja
Se oli kuin Tiuhti ja Viuhti. Se liikkui lähes lakkaamatta, pyöri kello kahdestatoista yhdeksään ja toisinpäin. Se hyrräsi yksin päivästä toiseen ja pöllytti tieltään uuden pehmeän lumen. Se piirsi kuin ladun hankeen, oli nöyrä ja ahkera. Sen vieressä törrötti toinen kuiva korsi hieman vinossa, mutta paikallaan ja pystyssä pysyen.
Kokonaista ympyrää ahkera ikiliikkujamme ei pystynyt tekemään, sillä pihan lumikinos oli neljännekseltään sen verran matalampi ja sähköpylväs niin lähellä, että korsi palasi aina juurilleen, omalle lähtöpaikalleen.
Hillitön hyrräys jatkui läpi sydäntalven. Vasta kevätaurinko lannisti innokkaan korren, taittoi sen pitkin pituuttaan hangelle ja sulatti sitten lumet. Lopulta taisi käydä niin, että haravoin hyrräkorren muitten kuvien heinien kasaan, pihan perille, bioroskikseen.
Jättiläisen jäljet hangella?
Ne vain ilmestyivät yhtenä yönä, olivat siinä aamulla isoina ja pyöreinä. Tulivat jostain ja johtivat jonnekin. Oikeastaan se joku oli kai lähtenyt lentoon, sillä jälkiä seuraamalla ei olisi päässyt omasta pihasta minnekään.
Aamun pitkät varjot toivat ne esille syvän sinisinä timanttisena kimaltavan hangen keskeltä.
Mietin vielä: oliko joku meistä harpponut ennen viimeisintä lumipyryä viemään murkinaa lintulaudalle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti