Kesä tuli tällä kertaa aikaisin ja
oikein hyvään aikaan. Se oli helteinen ja sen verran pitkä, että
sai jo jotkut toivomaan viileämpiä säitä, voivottelemaan
paahtavaa aurinkoa ja kuumuutta. Minusta se oli ihana.
Sen aikana ehdittiin jo heittää
talviturkkeja vielä viileisiin vesiin, syödä jätskiä niin, että
pisarat valuivat ympäriinsä, juoda litrakaupalla vettä, kerätä
kesäkukkia pöytäkoristeiksi, ihmetellä ahkeria amppareita, kaivaa
kesäkuteet naftaliinista ja paljastaa vitivalkoiset sääret
auringolle.
Serkkubileet puistossa
Pienet pojat tulivat mumskan ja papan
luo viikonvaihteeksi, tulivat ja ihan ensimmäiseksi ovella kysyivät,
että ”missä ne tytöt on?”!
Jo perinteiset serkkubileet tyttöjen
kanssa siirrettiinkin sisätiloista pariin paikalliseen
leikkipuistoon, joissa riitti sekä aurinkoa että vehreää varjoa.
Aloitimme uudistetusta Puistikon Itsenäisyydenpuistosta ja
siirryimme sitten papan Graniitilla tarjoamien jätskien jälkeen yhä
vielä ankattomaan ja sorsattomaan Ankkapuistoon, jota virallisesti
Keskuspuistoksi nimitetään.
Puistoissa serkukset löysivät pian
parinsa, Sara Niklaksen ja Elias Nean. Pienellä houkuttelulla koko
jengi saatiin kokoon niin, ettei sitä tarvinnut edes komentaa
serkkukuvaan. Mumskan kameraan tallentui tällä kertaa monta mukavaa
näpsäisyä, joissa nuo neljä ihanaa tenavaa ovat ihan vain
yhdessäolemisen riemusta.
Pikkumiehet isossa metsässä
Serkkutapaamisen jälkeen pienten
miesten energiaa päätettiin purkaa metsäretkellä. Hurautimme
papan retkeilyautolla tuttuihin maisemiin Lopelle, Melkuttimen
maastoihin. Siellä upea harju hoikkine mäntyineen, korkeine
kuusineen ja peikkomaisine katajineen tarjosi pojille ainekset
hurjiin mielikuvitusseikkailuihin.
Melkuttimeen hulahtivat myös poikien
ja papan talviturkit. Mumska ja isi sen sijaan tyytyivät lähinnä
rantavahdin tehtäviin. Ja melkoinen selittäminen meillä olikin,
kun Elias sattui ”näkemään” valkohiekkaisen järven pohjalla
jättiravun, sellaisen, joka juuri edellispäiväisessä telkkarin
luonto-ohjelmassa tarrasi kiinni juontajan ukkovarpaaseen!
Papan grillinuotiolla tavattiin myös
pari ampiaista, jotka kävivät läheisellä koivunrungolla
keräämässä pesänrakennusaineksia. Rannalla lenteli
sitruunaperhonen ja metsäaukeilla sinisiivet pelmahtivat lentoon jalkojen alta. Mustikanvarvuissa punervat kukat ennustavat hyvää
marjasatoa ja polun reunamien isot, pyöreät korvasienet ovat
meidänkin jälkeemme tarjolla niille, jotka sienistä pitävät.
Tötteröt Tornissa
Viikkoa aiemmin hellettä hallittiin
jätskillä. Jätskille mentiin tyttöjen kanssa Torniin, korkealle
näköalatasanteelle tunnetusti vanhan ja vapisevan hissin kyydissä.
Hyvin päästiin perille, ja kun Sara kiipesi näköalan
katselusillalle, edessä avautui kesäinen kotikaupunki.
”Onko Suomi tosiaankin näin iso”,
Sara hihkaisi. Ja jännäähän tässä oli, että se kaikki iso oli
Riihimäkeä. Omaa kotia korkealta ei nähty, mutta mm. sairaala
tunnistettiin yläilmoista ihan helposti.
Puomikävelyä pitkospuilla
Hellejakson alkajaisiksi kävimme papan
kanssa jälleen jänkhäretkellä Hatlammin suolla. Mitään
ihmeellistä ei siellä silmiimme eikä korviimme kantautunut, mutta
värikäs ja rauhoittava maisema oli ja suo pikkuhiljaa heräilemässä
keväästä kesään.
Toki todellinen luontohavainto oli se,
että suon lammikoissa oli parhaillaan kehittymässä hirvittävä
hyttyslauma! Jokunen hyttynen jo istahtikin iholle pienten
pysähdysten aikana.
Siinä papan perässä kulkiessani
huomasin, että kehitys on kehittynyt eli että pystyin vaivatta
kulkemaan kapeillakin pitkospuilla sen suuremmin horjumatta ja
erityisesti siihen keskittymättä. Muistin samalla kuinka vaikeaa ja
vastenmielistä puomilla taiteilu koulussa oli. Olinko siis oppinut
tasapainoilemaan – tai paremminkin olemaan tasapainoilematta? Tai
realistisemmin: jos pitkospuut nostettaisiin noin metrin korkeudelle,
kuinkas mumskan kulku sitten sujuisi?
Lyhyt reissu kotikaupungissa, vähän
myöhäiseksi lounaaksi Kiskon majan laavulla käristetty
grillibalkan ja sen jälkeen kuljettu suolenkki, kävi hyvin
virkistävänä tuuletuksena kaupunkikeskustan helteestä.
Kesä lähenee, menot vähenee
Kun Suomessa on kesä, vähän kaikki
jää kesäteloilleen. Koulut, kerhot ja harrastepiirit loppuvat,
koska kaikilla on kesä – ja kiireitä. Tämän käytännön
mukaisesti mm. kirjaston satutunnit loppuivat toukokuun alussa ja
samaan aikaan Samuli Parosen salissa oli kuvataidekoulun näyttely
päättyvän lukukauden sadosta.
Jasonin kesäreissusta maalle kertoneen
sadun kuultuaan lapset saivat satutuntien kevätjuhlassa askarrella
iloisen värikkäät hämähäkit. Sitten tarjolla oli monenlaisia
herkkuja. Herkuteltuamme menimme lastenosaston kautta vielä
katsastamaan kuvataidekoulun riemastuttavat näyttelyt.
Ja koska lasten ja nuorten iloinen ja
ihastuttava näyttely on juuri purettu, kannattaa seurata milloin
samanlaista luovuutta on seuraavan kerran tarjolla suurelle
yleisölle. Tuskin kuitenkaan kesällä...
Ja sitä seuraavaa kesää odotellessa
voi hyvin katsella vehreää luontoa ympärillä. Lehmuksen kukatkin
ovat kauniita viimaisessa sateessakin.