Lunta tupaan!

Takana ovat nyt tämänkertaiset aurinkopäivät, kylmät ja kirkkaat, päivät, jolloin tapasimme jälleen pienet, rakkaat pojat ja tytöt – yhdessä ja erikseen.

Pojanpojat tulivat viime viikonloppuna Pohjanmaalta, halasivat tulleessaan ja lähtiessään. Siinä välissä leikittiin, kaivettiin esiin isin ihanat pikkuautot, Scaniat, paloautot, poliisibiilit ja hurjat menijät, tavattiin Riksun Ihaa, Kenkätalon väki, hiireksi muuntunut Rotta...

Jo perinteiset serkkubileet järjestettiin lauantai-ilta, jolloin serkkutytötkin osallistuivat autoleikkeihin. Perinteisesti Niklas muuntui Saran ja Nean hoitamaksi vauvaksi, ja muutenkin talossa vallitsi melkoinen vilske.

Uusi serkkukuvakin saatiin aikaisiksi komentamalla kaikki lapset riviin sohvalle. Ja kun mumska oli hyvin valmistautunut ja nopea, tallentui muistojen vakuudeksi muutama hassunhauska ruutu menohalujaan hetkisen pidättelevistä serkuksista.

Pipopäinen pappa

Kun kaikki lähiaikojen suunnitellut operaatiot ovat onnellisesti ohi, asustaa meillä pian pipopäinen pappa! Pappa saa tiistaiksi Töölön sairaalassa suunnitellussa aivoleikkauksessa apua parkinsonin tautiin ja aikoo kätkeä siitä tulevat arvet piiloon pipon alle. Uutta, tulevaa lookiaan pappa pohjusti jo tyttöjen vierailulla pukeutumalla mumskan virkkaamaan mustaan pipoon.

Tämän kummallisen tammikuun päättyessä olemme papan kanssa toiveikkaita. Toivomme muutosta.

Tammikuussa tiet ja polut ovat kimaltaneet iltaisin kuin olisivat olleet hopeahileellä päällystettyjä. Puut ja pensaat ovat olleet hienon huurun peittämiä ja kuu sekä yötaivaan kiertolaiset häikäisevän kirkkaita. Nyt harmaalta taivaalta leijailee jo hiljalleen lumihiutaleita. Ensi yönä tulee tuisku, muutos sekin.

Lumihiutaleita ruusunpunaiselta taivaalta

Kummallinen talvi. Ensin se ei meinannut millään tulla. Sitten se tuli kylmänä ja lähes lumettomana. Onneksi viime päivät ovat olleet upeita, aurinkoisia, jäätävän kylmiä, viimaisiakin ja sen verran kosteita, että puut ja pensaat ovat saaneet upean huurukuorrutuksen. Oksilla pienet jääkiteet ovat kimaltaneet kuin timantit.

Viime yönä makkarin ikkunasta avautuva maisema oli kummallinen. Aiempina öinä, viime viikolla, ikkunasta kurkisteli lähes täydeksi kasvanut kuu, täysi kuu ja sitten pikkuhiljaa vähenevä kupera kuu. Se oli kirkas, melkeinpä häikäisevä, niin, että kuun juustokuvio näyttäytyi kaikessa komeudessaan. Sen seurana taisi kierrellä yön ja parikin komea Jupiter ja aamuöisellä taivaalla upea Venus.

Nuo havainnot maallikon arvauksella ja Ursan sivujen avustuksella. Ihan pieniä tähtösiähän keskikaupungin ikkunoista ei valosaasteen vuoksi saatakaan nähdä.

Mutta viime yönä Riksun taivas oli ensi havainnolla viininpunainen, sitten se vaaleni ja muuttui ruusunpunaiseksi ja sitten sieltä punaiselta taivaalta alkoi harvakseltaan leijailla maahan suuria lumihiutaleita...

Kunnon pyryä ei pilvistä tullut; tulipahan vain liukastetta kaduille. Pappa koki sen kipeästi aamulenkillään ja potee nyt vähintäänkin venähtänyttä rannetta aamutaivaan ollessa vielä harmaa ja pienten pilvien laikuttama.

Isomummi 89 v.

Kun oma äiti täytti eilen 89 vuotta, oli ihan pakko huomata, että mumskallakin on ikää aika runsaasti; samoin, kun omat lapset elävät jo neljättä vuosikymmentään.

Kun vastapäisen myymälän ikkunassa palaa itseäni nuoremman kauppiaan muistokynttilä, tulee tunne, että on syytä nauttia tästäkin päivästä.

Kun syytä varsinaiseen juhlaan ei ole, pitää arvostaa arjen hyvä hetkiä. Esimerkiksi sitä, että pappa kokosi tänä aamuna lastenlasten kuvasta joululahjaksi teettämäni palapelin.

Pakkasin taas joulun...

... kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. http://mumskat.blogspot.fi/p/muistolaatikos.html