torstai 26. syyskuuta 2013

Kissanpäiviä Pariisissa...


... ja muita kaupunkisatuja on tarjolla kirjaston satutunneilla tänä syksynä. Keskiviikkona, aamutuimaan, kuulimme yhden niistä muista, sellaisen, jossa oli laiska kuu, kuu, joka halusi vain nukkua tytön nojatuolissa. Mutta onneksi se olikin vain unta...

 Sadun yö askarreltiin omaksi kaupunkikuvaksi, jossa oli mukana tietenkin kuu, tähdet ja kerrostalo. Ja kun kirjastossa oltiin, mukaan piti saada pari kirjaa, toinen Barbapapa ja toinen kirja majavista.

Hyytävä viima piti huolen siitä, että kirjastosta oli pakko kipittää suoraa päätä "mummin ja papan" kerrostaloon pelaamaan ja piirtelemään. Yllä Saran upea taideteos, joka tekijänsä mukaan kuitenkin on vielä vähän keskeneräinen. Nyt vain odotan innolla sen valmistumista.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Yö päivää pitempi


Tänään päivän pituus auringonnoususta auringonlaskuun on koko maapallolla 12 tuntia. Pohjoisnavalla alkaa puoli vuotta kestävä yö. Meilläkin syyspäivän tasauksen jälkeen yöt pitenevät ja päivät lyhenevät auringon siirtyessä taivaanpallon pohjoispuoliselta tähtitaivaalta eteläiselle.

Isoja asioita nuo, mutta vaikuttanevat vain vähän jokapäiväiseen elämään – tai oikeammin vaikuttavat, mutta vähitellen. Iltojen valoisat hetket lyhenevät ja ilmat viilenevät väistämättä. Aamulla on pitempään hämärää.

Keskimäärin päivä lyhenee meillä seitsemällä minuutilla vuorokaudessa. Pisimmillään yö on 22. joulukuuta, jolloin päivän pituus on vajaat kuusi tuntia; valoisaa tuskin lainkaan. Sen jälkeen taas päivät pitenevät.

Tämän sadekuurojen ja auringonpilkahdusten vuorotteleman syyssunnuntain mitaksi Ilmatieteen laitos kertoo vielä 12 tuntia 16 minuuttia. Näin sitä vain eletään päivästä päivään, syksystä talveen ja toivottavasti kevään ja kesän jälkeen taas uuteen syksyyn...


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syksy - nyt!


Kahinaa, keltaista, oranssia ja vielä vähän vihreääkin. Tiukka vihuri juoksuttaa kuivia lehtiä pitkin kadun vartta. Aurinko kultaa koivujen latvat, joista sataa alas lisää keltaista ja kahisevaa... Riksun harjumaisema syysasussaan hätkähdyttää: Joko nyt taas on syksy? Nytkö, vaikka on niin lämmintäkin?

Tuo oli eilen. Tänään Helsingissä tuuli tuntui tuimalta, vettä vihmoi niin, ettei sateenvarjosta ollut suojaksi, ja lopulta moottoritiellä sitä tuli kuin kaatamalla. Maisema oli harmaa, vetinen.

Syksy on minulle vuodenajoista mieluisin. Ei siksi, että silloin tulee kylmä ja silloin pitää pukeutua oikein ulos lähtiessään. Syksy on suosikkini väriensä sekä kirpeitten ja kuulaitten päivien vuoksi. Ja melkeinpä parasta siinä ovat aamut, jolloin valkoinen kuura peittää maan.

Jotenkin tämä syksy tuli kuitenkin kuin varkain. Suurin syy siihen lienee kaupungin keskustassa asuminen. Hämeenkadun lehmukset ovat vielä vihreitä ja kukkaistutuksetkin parhaimmillaan. Toki oman talon ruukkuihin istutetut ruusut väsähtivät jo aikaa sitten. Tilalle vaihdoin kullankeltaiset krysanteemit.

Syksyä enteili myös yhtäkkinen intoni neuloa pieniä villasukkia pienille ystävilleni. Ensimmäiset kaksi paria matkasi Pohjanmaalle jo heinäkuun lopulla pojanpoikien kassissa. Pinkinsävyisiin kutimiin siirryin elokuussa, ja viime viikolla testattiin tyttärentytärten kanssa sukkien sopivuus iloisesti tanssien.



Nyt, talvea enteillen, tekeillä on villapuku, jonka pitäisi taata Saralle lämpöinen olo talven kovimmillakin pakkasilla. Niihin sentään lienee vielä aikaa...

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

11. syyskuuta



Kummallinen päivä, tämä Riihimäen kaupungin nimikkopäivä, päivä, jota juhlistetaan täällä kotikaupungissa liputuksin, virallisin kunniakäynnein ja moninaisin sirkushuvein. Juurensa se juontaa jo vuodelta 1870, jolloin Riihimäki-Pietari -rata avattiin virallisesti 11. syyskuuta.

Sama päivämäärä, 11. syyskuuta, on kirjautunut myös maailmanhistoriaan. Viime vuosisadalla, vuonna 1973, historiaan kirjoitettiin Chilen sotilasvallankaappaus ja Latinalaisen Amerikan ensimmäisen vapailla vaaleilla valitun vasemmistolaisen presidentin, Salvador Allenden, kuolema presidentin palatsissa käytyjen taistelujen päätteeksi.

Vuonna 2001 syyskuun yhdentenätoista tuli koko joukko merkintöjä historian kirjoihin. Olin ollut tuon päivän uravalmennusryhmäni kanssa Hyvinkäällä. Työpäivän päätteeksi pakkasin koulutuskamat autoon ja olin juuri kaartamassa vanhalle kolmostielle, kun radiosta kuului uskomattomia. Uutistoimittaja luki lähes hengästyneenä uutista ensimmäisestä iskusta WTC-kaksoistorneihin. Ja hetken päästä toisen lentokoneen törmäyksestä... Loppuillan uutiset terrori-iskujen vaiheista muistaakin varmasti jokainen, joka oli tuolloin tolkuissaan.

Se ikimuistoinen ilta, vähän käänteisesti ymmärrettynä, kului tiukasti kotisohvalla telkkarin äärellä. Muu perhe oli maailmalla, pappa työmatkalla, poika opinnoissaan ja tytär teatterireissulla Helsingissä; vain järkyttynyt minä ja aina yhtä lutuinen Russu-koira kotona.

Kun Riihimäellä sitten seuraavina vuosina ryhdyttiin suunnittelemaan nimikkopäivän viettoa, oli ratkaistava voidaanko syyskuun 11. päivänä järjestää juhlallisten tapahtumien lisäksi hauskoja ja viihdyttäviäkin. Voidaan, oli pohdintojen lopputulos. Todettiin, että elämän on jatkuttava historiallisista päivistä huolimatta.

Lopulta Riksussa intouduttiin järjestämään nimikkopäiväksi niin paljon ohjelmaa, että siitä koostui kokonainen Riihimäki-viikko jo perinteisine Asematapahtumineen ja koululaisviesteineen, näyttelyineen ja konsertteineen. Sitä viikkoa eletään nyt, ja hartain toiveeni on, ettei tämä viikko ja erityisesti tämä päivä tuota suuria merkintöjä historiaan eikä Syyrian suunnalta kuuluisi lisää kamalia.

Riihimäki-päivän kunniaksi – tai siitä huolimatta – aion mennä illalla liilaan pukeutuneena kannustamaan paikallista käsisporukkaa, Dynamoa, voittamaan Suomen Cupin 2. kierroksen matsissa Dickenin! Näin tänään, 143 vuotta Pietarin radan avauksen jälkeen, päivänä, jolloin uutisissa kerrotaan venäläisten viisumivapauden tuovan meille huikeasti lisää sekä turisteja että rikollisia.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Dementiasta ei tietoakaan!


88-vuotias äitini, meidän isomummi, joka on nyt viettänyt kokonaisen vuoden vuodepotilaana, totesi tänään: ”Nokiasta on isoja uutisia; on tullut koko päivän telkkarista. Ja kotimainen elokuva oli päivällä tosi tylsä.”

Sen suuremmin uutiseen kantaa ottamatta isomummi totesi vielä, että telkkarissa näytettiin myös entinen Nokian johtaja. ”Niin siis Ollila?” päättelin. Mummo rypisti otsaansa ja jäi seuraamaan analyytikkojen puheita.

Uutisten alettua hän sitten hihkaisi, että tuossahan se entinen johtaja onkin!” Ruutuun asteli Stephen Elop. ”Niin tämä! Ollilaa ei ole näytetty ollenkaan.”

Hieno juttu, tuo telkkari, Riihikodin potilashuoneessa. Se pitää asukkaan hänen niin halutessaan ajan tasalla. Meidän isomummin ei siis tarvitse kysellä Ville-setäni tavoin: ”Mitä maailmaan kuuluu?”

Innokkaana urheilumiehenä Ville ei aikoinaan, kymmenisen vuotta sitten, saanut sairaalassa tietoonsa jalkapallotuloksia eikä edes päivän uutisia. Vanhanaikaisen kuulolaitteen asentaminen potilaan korvaan oli liian haastava tehtävä silloiselle hoitohenkilöstölle, joten radion kuunteleminenkin oli mahdotonta eikä telkkaria ollut tarjolla.

Kai juuri Nokia-uutispäivän vuoksi päädyin tänään väkisinkin miettimään mahtaako meikäläisen sukupolvi selvitä aikanaan uutisista älypuhelinta hipelöimällä. Itselläni ainakin on vielä kovasti opeteltavaa, sillä uusi Lumiani odottaa taas latausta ja yhä ahkeraa ohjekirjan opiskelua.