Retki Noitametsään tuotti kaikille kävijöille hyvän mielen nokinenät :))
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Vähän isompi pääsiäissiivous
Pääsiäinen on meillä juhla-aikaa -
niinkuin joulukin - ja tuppaa tulemaan melkein yllätyksenä ja aina
vähän liian nopeasti – keittiön seinällä olevasta kalenterista
huolimatta. Pääsiäinen on kevään avaus, lupaus kesän
vehreydestä. Se on ruoho pikkuisissa ruukuissa ja nippu kasvua
lupaavia koivun oksia, oksia, joihin odotetaan hiirenkorvia päiviä
laskien.
Tätä pääsiäistä meillä edelsi
aiempia mittavampi, muutaman päivän siivousurakka. Nyt ei pesty
ikkunoita, ei suursiivottu, ei edes imuroitu. Nyt piti tyhjentää
Voimalan varasto, jossa oli muutossa yli jäänyttä tavaraa, omia ja
isomummin, 88-vuotiaan äitini.
Suurin siivous oli kuitenkin tehtävä
omassa mielessä: Nyt piti päättää mitä tehdä pyyhkeille ja
lakanoille, paidoille ja pöksyille tai kengille, joita äiti ei
näillä näkymin tule koskaan enää tarvitsemaan. Piti päättää
mitä tehdä hänen öljyvärimaalauksilleen tai virkkaamilleen
verhoille ja liinoille. Piti päättää mitä tehdä kirjoille,
jotka vielä olivat muuttokuormassa edellisen karsinnan välttäneinä.
Ja ehkä
vaikeinta oli päättää mitä tehdä valtavalle määrälle hyvin hoidettuja valkokuva-albumeja, joissa on kuvia ainakin omista isovanhemmistani lähtien vielä viime kesästä kertoviin otoksiin.
vaikeinta oli päättää mitä tehdä valtavalle määrälle hyvin hoidettuja valkokuva-albumeja, joissa on kuvia ainakin omista isovanhemmistani lähtien vielä viime kesästä kertoviin otoksiin.
Valokuvat ovat toistaiseksi tallessa.
Muutamaa -70- ja -80-lukujen albumia selatessa huomasin, että
Joensuun joulujen ja Leinosen kesävierailujen kuvat ovat siellä
sievässä järjestyksessä. Samat kuvat ovat meillä
arkistolaatikossa B – tai C tai Ö... Näitä albumeja kannattaa
siis hyödyntää ja muuntaa digitaaliseen muotoon ja saada samalla
omatkin kuvat oikealle aikajanalle.
Sitten ne vaatteet, hopeiset sokerikot
ja kermakot, seinävaatteet ja keskeneräiset käsityöt. Ne kaikki
ovat nyt löytäneet uuden paikan, suurin osa sellaisen, että niitä
voidaan vielä kierrättää tai ottaa tarvittaessa uudelleen
käyttöön. Pakko myöntää, että osa tavaroista on vieläkin
varastoituna tarkoitukseen nimenomaisesti rakennetussa ”hotellissa”,
josta maksamme vuokraa. Osa on kellarikopperossa omien säilöön
laitettujen tavaroitten seassa.
Muutama ikeakassillinen muunmuassa
pyyhkeitä, pellavia, liinoja ja retrohenkisiä pussilakanoita,
käsivirkatuin pitsein koristeltuja nenäliinoja ja verhojakin on
parhaillaan Femmatorin loosissa tarjolla niille, jotka arvostavat
käsityötä ja tarvitsevat kotiinsa jotain uutta ja samalla vanhaa.
Hinnat eivät kirppiksellä päätä huimaa eivätkä tee oikeutta
käsityötaidolle ja tekemiseen uhratulle ajalle. Eivät
kymmenkertaisinakaan! Mutta eihän niitä töitä koskaan myyntiin
tehtykään.
Paitsi että muutto- ja
varastolaatikoiden siirtely, tyhjentäminen ja täydentäminen oli
fyysisesti rankkaa ja pölyävää hommaa, oli se henkisesti
raastavaa. Siinä missä valokuvat kertoivat menneistä vuosista,
kertoivat myös erilaiset esineet omia tarinoitaan. Esimerkiksi
siniruutuinen, vohvelikankainen pyyhe tuntui olevan ihan väärässä
paikassa ruskeassa pahvilaatikossa. Sehän oli aina ollut mummin
päässä kun hän tuli pihasaunasta pesuvati kainalossaan. Myös
oman kastemekon ja myssyn löytäminen herätti herkkiä tunteita,
ei kuitenkaan omakohtaisia muistoja.
Tunteellisena ihmisenä ja huonona
päättäjänä, silloin kun kysymys on pienistä asioista, tämän
viikon päivät ovat olleet rankkoja, ja pääsiäinen on melkein
päässyt yllättämään. Mutta ei hätää: pasha-ainekset ovat
jääkaapissa, siivouskomerossa toimiva pölynimuri ja kaupat vielä
huomenna auki...
Huomenna on myös tarkoitus pistäytyä
tyttärentytärten kanssa noitametsässä ja auttaa hajamielistä
Eufrosyneä löytämään taaskin kadoksissa oleva pääsiäisloitsu.
Ja huomenna pitää taas ihmetellä tuleeko koivunoksiin lainkaan
hiirenkorvia. Vanhan uskomuksen mukaan nimittäin yksi hiirenkorvaton
päivä maljakossa vastaa hiirenkorvatonta viikkoa ulkona.
Siistiä Pääsiäistä kaikille! |
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Virpoi varpoi
Jo aikaisin palmusunnuntaiaamuna kaikki oli valmista noitien tulla. Ja tällaiset pisamaiset, punaposkiset pikkunoidat pyrähtivät sitten reippaasti mummia ja pappaa virpomaan. Kiitos, Neppuli ja Sappuli.
Että tulikin hyvä mieli koko tulevaks vuodeks :)
Virvon varvon...
...tuoreeks, terveeks,
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle,
palkka mulle.
Palmusunnuntain loru lapsuudesta on
vuosien mittaan lyhentynyt nasevaksi hyvän voinnin toivotukseksi
pientä palkkaa vastaan. Myös virpojat ovat vaihtuneet
virvottaviksi, niiksi, joille on jo syytäkin toivottaa tuoreutta ja
terveyttä.
Mielenkiinnolla odottelemmekin nyt
papan kanssa millaisia virpojia tämä palmusunnuntai meille tuo.
Pari viimeisintä kertaa meidät on virponut pojanpoika Niklas. Vuosi
sitten mukana oli myös pikkuinen Elias. Nyt pojat ovat kaukana
Pohjanmaalla ja taitavat siellä yhdistää paikallisen
trulliperinteen Karjalasta kotoisin olevaan virpomiseen.
Itse en oikein aluksi pitänyt näiden
kahden perinteen yhdistelmästä. Varmaankin siksi, että sain
lapsena virpoa vain lähimpiä, äitiä, isää, mummia ja ukkia sekä
Ville-setää, joka oli isän veli ja hänen vaimoaan, Sanni-tätiä.
Poikkeuksena tähän lähisuvun virvontalistaan saatiin onneksi
lisätä Fanni-täti.
Fanni-täti oli vähän eri juttu, ei
suinkaan sukulainen, mutta hyvä tuttava Joensuun Kalevankadun
toiselta puolelta – ja mikä parasta – sekatavarakauppias, jolta
saadut palkat olivat ihan omaa luokkaansa. Palmusunnuntai ja
pääsiäislauantai taisivatkin olla ainoita päiviä vuodessa,
jolloin me lapset, minä ja serkkuni, yksin ilman vanhempia
vierailimme Nupposen tädin luona, kaupan yläkerrassa.
Palmusunnuntaina virvoimme tädin ja seuraavana lauantaina saimme
sitten hakea makoisat palkkamme.
Fanni-tädin kaupassa sen sijaan kävin
ostoksilla melkein joka arkipäivä. Muistan hyvin kuinka maitokaupan
puoli koki suuria muutoksia, kun tonkkamaidosta siirryttiin
jonkinlaisen käsin veivattavan automaattiannostelijan käyttöön ja
sen jälkeen maidon myyntiin ruskeissa, metallikorkein sujetuissa
lasipulloissa ja sitten litran vetoisissa muovipusseissa. Kaikki tuo
kehitys kehittyi -50-luvulla.
Tonkkamaidon aikaan meistä lapsista
oli erityisen jännittävää seurata toisten naapurien, Ilvosen
poikien, tekemisiä. Vielä kesähelteilläkin ”pojat” toivat
kauppaan Pyhäselän jäästä sahaamiaan jääharkkoja. Ilvoset
olivat hevosmiehiä. Heidän kärryttelynsä jälkeen jäi kadulle aina jäiden
suojana olleita heinänkorsia ja tietenkin hevosen kakkaroita.
Pääsiäisen erikoisuus Nupposen
kaupassa olivat oikeat tiput ja puput, jotka ilmestyivät (ainakin
kerran) kaupan isoon näyteikkunaan meidän lasten ihmeteltäviksi.
Pääsiäinen täällä Riksussa,
Suomen pääsiäiskaupungissa (www.paasiaiskaupunki.fi),
tarjoaa nykyisille virpojille pupujen, aasin, lampaiden, alpakoiden
ja ponien lisäksi paljon muutakin: Tarjolla on jälleen Voimalaan
rakennettu Noitametsä seikkailijoille ja monenmonta erilaista
työpajaa käteville. Ohjelmassa on lastenteatteria ja -konsertteja,
kirpputoreja, hiiren opastamia museokierroksia ja tivolikin...
Kymmenisen vuotta sitten projektityönä
käynnistetty pääsiäiskaupunkihanke herätti aluksi suuria
tunteita puolesta ja vastaan. Silloin muunmuassa arvosteltiin
äänekkäästi pupujen ja noitien tuomista tapahtumiin kristillisen
pääsiäissanoman rinnalle. Nyt tuntuu kuin kaikki palaset olisivat
loksahtaneet hyvin paikoilleen. Nyt on lupa juhlistaa pääsiäistä
monin tavoin – ja kokea vaikkapa lapsenmielistä iloa ja riemua. On
myös lupa ihastella kaupungille ilmestyneitä värikkäitä
höyhenkoristeluja ja myös pian ympäristöä koristavia, tuhansia
keltaisia, pakkasenkestäviä narsisseja.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Valo voittaa
Tänään on kevätpäiväntasaus, päivä, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä, noin 12-tuntisia kaikkialla maapallolla. Huominen päivä on meillä jo hippuisen pitempi ja ylihuominen sitäkin valoisampi. Valoisuus lisääntyy ja huipentuu kesäpäivänseisaukseen, jonka tuntumaan meillä ajoittuu juhannus kokkotulineen.
Kevätpäiväntasaus on seurausta Maan kiertoliikkeestä Auringon ympäri. Näinä aikoina pohjoinen pallonpuolisko kääntyy kohti Aurinkoa ja eteläinen varjoon. Aurinko on keskipäivällä zeniitissä; se paistaa päiväntasaajalla kohtisuoraan. Ajatuksena se on hauska, sillä silloinhan seisoisimme siellä oman varjomme keskellä. Kaikkein hoikimmilla varjoa olisi tuskin lainkaan!
Aurinko tekee ihmeitään pohjoisen viimasta huolimatta. Se lämmittää poskea tuulettomassa paikassa ja sulattaa jäätä kaduilta, jotka yöpakkasten jälkeen ovat luistavan liukkaita. Se saa huonekasvit voimaan hyvin.
Auringon lämpö ja paiste vauhditti lauantaina pääsiäisruohoksi kylvämäni ohransiemenet hurjaan kasvuun. Siemenpussin lupausten mukaan itämisaika on viidestä vuorokaudesta viikkoon. Mutta jo kolme päivää aurinkoisella ikkunalaudalla tuotti komean vehreän kasvun. Myös kaktus, jota olen veikannut joulu- tai pääsiäiskaktukseksi, intoutui kukkimaan komeasti - pääsiäistä enteillen tai joulunaikaa muistellen.
Myös vuosia sitten äitienpäivän kukkakorissa ollut pikkuruinen viirivehka on rehevöitynyt melkeinpä pensaaksi ja saanut uutta kiiltoa komeisiin lehtiinsä. Vaihdoin sen uuteen multaan ja suurempaan ruukkuun nyt, kun Kuukin on kasvava. Vanhan uskomuksen mukaan viherkasvien mullanvaihto on parasta tehdä kevättalvella, kun kuu kasvaa.
Nyt on myös aika miettiä kesää ja kesäkukkia. Odotan ensimmäistä kesääni "pihattomana" aikamoisella jännityksellä. Nyt ei ole pakko kylvää, istuttaa tai kitkeä. Mutta onneksi on parikin pihapiiriä, joissa on lupa möyriä mullassa eikä työ edes tekemällä lopu...
Näitä mietteitä päivänä, jolloin Maan pohjoisella navalla alkaa puolen vuoden mittainen päivä ja eteläisellä yhtä pitkä yö.
Kevätpäiväntasaus on seurausta Maan kiertoliikkeestä Auringon ympäri. Näinä aikoina pohjoinen pallonpuolisko kääntyy kohti Aurinkoa ja eteläinen varjoon. Aurinko on keskipäivällä zeniitissä; se paistaa päiväntasaajalla kohtisuoraan. Ajatuksena se on hauska, sillä silloinhan seisoisimme siellä oman varjomme keskellä. Kaikkein hoikimmilla varjoa olisi tuskin lainkaan!
Aurinko tekee ihmeitään pohjoisen viimasta huolimatta. Se lämmittää poskea tuulettomassa paikassa ja sulattaa jäätä kaduilta, jotka yöpakkasten jälkeen ovat luistavan liukkaita. Se saa huonekasvit voimaan hyvin.
Auringon lämpö ja paiste vauhditti lauantaina pääsiäisruohoksi kylvämäni ohransiemenet hurjaan kasvuun. Siemenpussin lupausten mukaan itämisaika on viidestä vuorokaudesta viikkoon. Mutta jo kolme päivää aurinkoisella ikkunalaudalla tuotti komean vehreän kasvun. Myös kaktus, jota olen veikannut joulu- tai pääsiäiskaktukseksi, intoutui kukkimaan komeasti - pääsiäistä enteillen tai joulunaikaa muistellen.
Myös vuosia sitten äitienpäivän kukkakorissa ollut pikkuruinen viirivehka on rehevöitynyt melkeinpä pensaaksi ja saanut uutta kiiltoa komeisiin lehtiinsä. Vaihdoin sen uuteen multaan ja suurempaan ruukkuun nyt, kun Kuukin on kasvava. Vanhan uskomuksen mukaan viherkasvien mullanvaihto on parasta tehdä kevättalvella, kun kuu kasvaa.
Nyt on myös aika miettiä kesää ja kesäkukkia. Odotan ensimmäistä kesääni "pihattomana" aikamoisella jännityksellä. Nyt ei ole pakko kylvää, istuttaa tai kitkeä. Mutta onneksi on parikin pihapiiriä, joissa on lupa möyriä mullassa eikä työ edes tekemällä lopu...
Näitä mietteitä päivänä, jolloin Maan pohjoisella navalla alkaa puolen vuoden mittainen päivä ja eteläisellä yhtä pitkä yö.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Tähtikirkas sunnuntai
Nyt hyvin pilkullinen ja myrskyisä
aurinkokuntamme tähti, nimeltään Aurinko, porotti sunnuntaina
täydeltä terältä ja sai olon tuntumaan keväiseltä. Ulkona
puhalteli kuitenkin kirpakka viima, joka muistutti tuntuvasti
pohjoisesta sijainnistamme.
Eipä muuta kuin Riksusta kohti etelää.
Hurautimme Hyvinkäälle tyttärentyttäret kyydissä aurinkolasit
silmillä ja bilekamppeet päällä valmiina kohtaamaan
25-vuotisjuhlakiertueella olevat Fröbelin palikat. Palikat,
www.frobelinpalikat.fi,
Mats, Ari, Hannu ja Timo, arviolta viisikymppiset paapparaiset,
saivat tytöt ja koko salillisen lapsia innostumaan lauluistaan ja
leikeistään, hyppimään ja pomppimaan.
”Terve lapsi heiluu...” filosofoivat nämä musisoivat lastentarhaopet bändinsä olemusta, siis halua saada lapset ”heilumaan”. Siinä he onnistuivat, ja me vanhemmat ihastelimme kvartetin energiaa ja intoa kiertää vuodesta toiseen kouluilla ja urheiluhalleilla lapsia leikittämässä ja soittamassa kunnon palikka-rockia.
Lasten konserteilla, joissa on lupa keikkua ja heilua miltei mielin määrin, mutta kuitenkin luovasti ja ammattitaitoisesti ohjattuna, on taatusti tilausta. Jaksamista Palikoille jatkossakin. Ei kai vain uusimman cd:n intro, Jaksaa heilua, ole merkki siitä, että Palikat alkaisivat hiipua? Jaksakaa, jaksakaa heilua ja heiluttaa!
Nyt pilkullinen aurinko punasi
taivaanrannan, varjot sinistyivät entisestään ja jää krapsahteli
jalkojen alla. Pakkanen kiristyi. Tummenevalle taivaalle ilmestyi
terävä, kapoinen ja kirkas Kuun sirppi, joka kurkisti myös
olohuoneen ikkunasta sohvalle saakka.
Lisztin Liebestraum pärähti
puhelimessani kahdesti alkuillasta: Ensin hälytti poikani ja kertoi
kaikkien mittareiden netissä, mm.
http://aurora.fmi.fi/public_service,
lupaavan hienoa revontuli-iltaa. Tähtien tuijottajaksi kun äitinsä
tiesi, kehotti seuraamaan tarkkaan tilannetta. Tytär hälytti
vieläkin hätäisemmin, sillä iltakävelyllä, kaupungin valoissa
oli parhaillaan tarjolla upea valonäytelmä, revontulet, joissa
vihreiden tanssivien lieskojen lisäksi oli myös punaisia
revonhäntiä.
Perjantaisen Auringon koronan
massapurkauksesta irronneet hiukkaset ovat saavuttaneet
sunnuntaiaamuna Maan suojakuoren, ilmakehän, sunnuntai-iltana. No,
ei kiirettä. Taivaan valkeathan ovat parhaimmillaan myöhemmin
illalla... Niin mietittiin.
Ursan taivaanvahdissa,
http://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/0/observation_id,
tarjolla oli jo hienoja kuvia. Siis matkaan! Kamera mukaan ja
lämmintä päälle, sillä elohopea oli vajonnut jo liki
kahteenkymmeneen miinusasteeseen.
Keskikaupungin valosaasteessa
revontulista ei näkynyt jälkeäkään... Siispä Citikan nokka
kohti Paalijärveä. Korkeiden kinosten reunustamien kapeiden
huhulimetsäteiden aukeilla pohjoisella taivaalla näkyi liikettä,
ursalaisten ”kielellä” sinne ilmestyi rauhallinen revontulivyö.
Kuoppainen polku Paalijärven jäälle
parinkymmenen asteen viimaisessa pakkasessa oli yllättävän helppo
kulkea kuunsirpin ja tähtien loisteessa. Niin valoisaa jäällä
oli, että rannan kaislat ja muu kasvillisuus jätti hangelle selkeät
varjot. Vastarannalla lainehti rauhallinen, vihreä revontulivyö ja
puolet taivaankannesta peittyi vaaleaan, rauhalliseen
revontuliharsoon.
Harson alla liikkui jokin lentävä
määrätietoisen suoraan, kohtasi toisen ja ylilentoa tahditti
hiljainen moottorin hyrinä. Parinkymmenen minuutin kylmässä
kärvistelyn aikana ylitse lensi toistakymmentä lentokonetta, osa
kohti Helsinki-Vantaata, osa toisiin suuntiin.
Näkemämme taivaanvalkeat
osoittautuivat todella rauhallisiksi, kun katsoo Taivaanvahdin tai
vaikkapa poikani sunnuntaista kuvasatoa,
http://www.tuomastenkanen.com.
Huono tuuri, sillä vuosikymmeneen komeimmat revontulet ihastuttivat
taivaan tuijottajia joka puolella maata. Ei auttanut, vaikka ajelimme
komeampaa loistetta odotellessa vielä ohi Riksun Tervakosken ja
Hausjärven peltoaukeille.
Mutta ihan turha reissu maaliskuiseen
pakkasiltaan ei ollut: kapea, kasvava ja kalpean kirkasvaloinen
kuuden päivän ikäisen Kuun sirppi yhdessä kahden kirkkaan tähden
kanssa olivat kuin Tuhannen ja yhden yön satujen kuvista. Ja siinä
lähistöllä suurin näkemäni Orion tähtivöineen, taivaanpallon
kirkkain tähti Sirius, tuttu Orion ja Kassiopeija... Upeaa
katsottavaa nämäkin. Ja muistoissa vielä suorastaan rätisevät ja
maata kohti syöksevät revontulet – vuosia sitten koettuina
matkalla Pohjoiseen.
Tunnisteet:
Aurinko,
aurinkokunta,
Citikka,
Fröbelin palikat,
Hyvinkää,
jaksaa,
Kassiopeija,
Kuu,
Liszt,
Orion,
Paalijärvi,
revontulet,
Riksu,
Sirius,
Taivaanvahti,
terve lapsi,
tytöt,
Ursa
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Taikalaatikko
Ihmelaatikko
on kirkkaankeltainen, sellainen, jonka päädyissä on pyöreät
reiät eikä varsinaista paikkaa sisällön merkitsemiseksi. Se on
Kotilaatikko viime vuosisadalta, tarkemmin ehkäpä jostain -80 ja
90-lukujen taitteesta. Laatikon kannessa on mustalla tussilla
kiireenoloisesti tikkukirjaimin kirjoitettu teksti, MUISTOLAATIKKO.
Muistolaatikko
on ihmelaatikko siksi, että sinne on vuosien varrella mahtunut niin
paljon: Sinne on talletettu ainakin osa lasten piirustuksista,
äitien- ja isänpäiväkortteja, kutsuja vanhempainiltoihin sekä
joulu- ja kevätjuhliin, lasten viestejä vanhemmille, kirjeitä
joulupukille jne. Joukossa on jokunen todistuskin, hiihtokisojen ja
laturetkien kunniakirjoja, valokuvia, onnittelukortteja, itse tehtyjä
pelejä, lehtileikkeitä...
Taikalaatikkoon
on taltioitu hyviä hetkiä, hienoja teoksia ja paljon tärkeitä
tapahtumia – kaikki keltaiseen pahvilaatikkoon!
Meidän
perhe + vieras, sinipukuinen mies
(takaoikealla) Linnanmäen
Peilitalossa.
Kuvan muisto on lähes yhtä vanha kuin
keltainen
taikalaatikkokin.
|
Kaikkiaan
Puhikseksi nimittämämme omakotitalon Akusto-kellarin kätköistä
paljastui neljä keltaista ja pari punamustaa muistolaatikkoa.
Laatikot olivat muuttaneet muiden romppeidemme mukana melkeinpä
huomaamatta Puhikselta muutamaksi vuodeksi Itä-Suomeen Kyyhkikselle
ja sieltä taas takaisin Riksuun. Nyt ne odottavat jämäkässä
pinossa tarkempaa käsittelyä.
Tuntuu,
että nyt on korkea aika kokea ja elää laatikoitten sisältö –
nyt, kun voi vielä ainakin kuvitella muistavansa mihin
muistamisenarvoiseen juttuun paperit, pahvit ja muu laatikoihin
kätketty tavara liittyy.
Pikainen
kurkistus kansien alle tarjoaa melkoisen muistomylläkän, vähän
hitaampi hukutttaa menneiden vuosien tapahtumiin, vaikkakin niiden
sijoittaminen aikajanalle vaatii jo pientä pohdintaa. Mutta juuri
siksihän muistoja on laatikkoon laitettukin!
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Onnea Neppulille
Tyttärentyttäreni Nea täyttää
tänään kolme vuotta.
Kolme vuotta on lyhyt aika
ihmiselämässä, mutta uskomattoman paljon sinä aikana puuhakas
pieni ihminen oppii. Tavanomaisten arjen taitojen lisäksi tämä
tyttö, Nea, Nenne, Neppuli, osaa hienosti tehdä yhteistyötä
Sara-siskon kanssa, osaa pitää puoliaan ja tarvittaessa puolustaa
siskoa, osaa pyytää ja antaa anteeksi, vaatia ja kiittää.
Sosiaalisissa taidoissaan Nea on jo pitkällä – joskus tuntuu,
että pitemmällä kuin monet aikuiset.
Ja mikä parasta: Nea osaa hymyillä
niin, että harmaastakin päivästä tulee aurinkoinen!
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Mummiksi
Olin
juuri leikannut ison palan mansikkaista syntymäpäiväkakkua, kun
kännykkään tuli viesti, sitten toiseen ja sitten kolmanteen. Ja
meillä kaikilla oli sama viesti: ”Tyttö tuli 15.25... Kaikki
voimme hyvin.” Ensimmäinen lapsenlapseni, tyttärentytär, oli
syntynyt!
Minusta
tuli mummi syntymäpäivänäni ja Masuasujaksi kutsutun laskettuna
syntymäpäivänä. Toki olin toivonutkin, että niin kävisi, mutta
todennäköisyys, että meillä olisi sama syntymäpäivä, lähenteli
kai vähintäänkin pienehköä lottovoittoa.
Jo
aamulla olin saanut lapsiltani kutkuttavan synttärilahjan, paketin
saatekirjeineen, jossa ”Kela” ilmoitti mummoutumisavustuksesta.
Pakettiin kätkeytyi lähes kaikki, mitä mummo tarvitsee:
ristikkolehti, beige nailoninen ostoskassi, harmaat sukkahousut,
sininen baskeri ja iso pullo mummon lempparijuomaa, Kirshberryä.
Mistähän tuo ”Kela” senkin tiesi!
Jo
samana päivänä tapasin hurmaavan Prinsessan, tyttärentyttäreni,
jonka kanssa vietimme vuoden kuluttua yhteiset 61-vuotissynttärit.
Silloin olin jo tuplamummo, sillä puolen vuoden päästä minulla
oli myös pikkuinen pojanpoika.
Nyt
pojanpoikia on kaksi, samoin tyttärentyttäriä. Olen siis
nelinkertainen mummi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)